"Koukussa kuntoiluun"Kun Satu Siiteri lähti ystävän houkuttelemana Kuntomaailmaan, oli hän kokeillut eri liikuntalajeista vähän sitä sun tätä, mutta kipinä säännölliseen kuntoiluun ei ollut syttynyt. - Kuntomaailmaan tullessani mietin, että mitenköhän koko homman kanssa käy ja onko musta ylipäätään tähän. Halusin kuitenkin kohottaa kuntoani ja vaikuttaa omaan terveyteeni ja hyvinvointiin - päätin siis lähteä kokeilemaan. |
|
Nyt harjoittelua on takana vuoden verran ja Satu on löytänyt rutiinin liikkumiseen ja sen "oman jutun", mitä tuli hakemaankin.
- Oon tykännyt tosi paljon käydä sekä jumpissa että kuntosalilla, ja tänä päivänä on vaikeaa edes kuvitella elämää ilman liikuntaa. Olen esimerkiksi aivan "koukussa" pumppiin, Satu hymyilee.
Tavoitteet ovat motivoineet Satua kuntoilun polulla eteenpäin ja nyt peilistä katsoo aivan eri ihminen kuin vuosi sitten.
- Kunto on selkeästi kohonnut ja lihasmassaa on tullut huomattavasti lisää. Kuntosali on myös eräänlainen "pakopaikka", missä on hyvä purkaa mm. stressiä. Lisäksi olo on itsevarmempi, kun kunto on parempi ja kroppa selvästi muokkaantunut ja kiinteytynyt, Satu listaa kuntoilun parhaita puolia.
Myös sopivat haasteet potkivat eteenpäin. Sadulle haasteellisinta on ollut oppia hallitsemaan omaa kehoa.
- Olen aina ollut enemmän tai vähemmän kömpelö ja esimerkiksi body pumpin yhdistelmäliikkeet sekä askeljumpat tuottivat aluksi päänvaivaa. Vuoden aikana niin pumpin yhdistelmäliikkeet kuin jumppien askeleetkin ovat juurtuneet selkärankaan ja sujuvat kuin itsestään. Koordinaationi on siis selkeästi parantunut ja pysyn tehotunneillakin jo perässä - toisin kuin aloittaessani, Satu iloitsee.
Kuntomaailman monipuolisesta tarjonnasta löytyy mukavasti koko ajan uusia haasteita.
- Hetki sitten kävin ensimmäistä kertaa kokeilemassa spinningiä ja siitä taisi tulla uusi suosikki - tai ainakin hyvä kakkonen heti pumpin jälkeen, Satu naurahtaa.
Monipuolisen tarjonnan lisäksi Satu pitää Kuntomaailmassa rennosta ilmapiiristä, ystävällisestä henkilökunnasta ja mukavista asiakkaista.
- Heti alussa tuli tervetullut olo ja ajattelin, että tänne on mukava ja helppo tulla, vaikka kuntosali ei ollutkaan entuudestaan tuttu paikka.
Näin ollen Satu rohkaiseekin kaikkia "kanssaskeptikkoja" kokeilemaan kuntosaliharjoittelua ja ryhmäliikuntatunteja.
- Olen elävä esimerkki tyypistä, joka ei aikaisemmin ollut löytänyt minkäänlaista innostusta tai "omaa juttua" liikunnasta ja kunto oli rempallaan. Nyt kunto on kuitenkin kohdallaan ja se oma juttu löytynyt, mikä tuntui vielä vuosi sitten täysin mahdottomalta.
- Jos en jostain syystä pääse hetkeen kuntoilemaan, tuntuu kuin jotain puuttuisi, ja onkin jo polte päästä liikkeelle. Haluankin siis kannustaa jokaista, joka ei ole aikaisemmin saanut liikunnasta mitään irti, kokeilemaan kuntosaliharjoittelua ja ryhmäliikuntatunteja - se voit nimittäin olla juuri sinä, joka seuraavana löydät liikkumisen ilon ja jäät koukkuun!
"Yksi elämämme parhaista investoinneista - yhdessä hyvän olon kuntoon"Pirkko Wirlander-Ojala ja Hannu Ojala aloittivat kuntoilun Kuntomaailmassa helmikuussa 2009. Idea kuntosaliharjoitteluun syntyi yhdessä tuumin. - Huomasimme, että arki kulkee aina samaa rataa: töihin, kotiin, syömään ja sohvalle. Lenkille lähteminen jäi helposti väliin jonkin tekosyyn varjolla. Päätimme, että nyt pitää tehdä jotain, Hannu kertoo. |
|
Ajatus kuntosaliharjoittelusta tuntui aluksi vieraalta. Hannu ei ollut käynyt kuntosalilla koskaan, ja Pirkkokin vain parilla tutustumiskäynnillä. Motivaatio tehdä jotain oli kuitenkin suuri, ja parsikunta tutustui netissä Jyväskylän kuntosalitarjontaan. Sieltä he valitsivat Kuntomaailman, ja paikka tuntuikin heti ensimmäisestä tutustumisesta lähtien omalta.
- Pidän siitä, että täällä käy erilaisia ja eri lähtökohdista olevia kuntoilijoita, jolloin tänne sulautuu helposti joukkoon, vaikka ei olisi koskaan aikaisemmin edes kokeillut kuntosaliharjoittelua, Pirkko toteaa.
- Ilmapiiri täällä tuntui heti mukavalta ja ystävälliseltä. Minulla oli ennakkokäsitys siitä, että kuntosaliharjoittelu on hölmöjen hommaa, mutta huomasin saman tien, että 99% salin asiakkaista onkin tavallisia tallaajia. Täällä käy rentoa ja mukavaa porukkaa, kanssaharjoittelijoita tervehditään, ja treenauksen lomassa jutustellaan, Hannu jatkaa.
Kuntomaailman palvelutuotteista pariskunta valitsi liikkellelähtijän paketin, johon sisältyy säännöllinen tapaaminen henkilökohtaisen ohjaajan kanssa sekä kunnon kehittymisen seuraaminen mm. lihaskuntotestillä.
- Lähdin liikkeelle nollasta, enkä ymmärtänyt laitteiden päälle, jolloin ohjaus oli tarpeen. Kun ohjaaja auttaa ja tukee, tulee sellainen olo, että minusta huolehditaan täällä. Lisäksi tapaamiset ohjaajan kanssa motivoivat tavoitteissa eteenpäin. Ohjaaja pistää niin sanotusti "ruotuun", Hannu nauraa.
Myös Pirkko pitää ohjaajan roolia tärkeänä, ja selkeät tavoitteet ja niiden etenemisen seuranta motivoivat liikkumaan.
- Ohjaaja on ollut iso apu ja hän on auttanut löytämään ongelmalliselle selälleni sopivat harjoitteet, Pirkko kertoo.
Muutaman kuukauden kuntoilu on tuottanut molemmille tuloksia.
- Selkäni on paremmassa kunnossa, eikä tarvitse enää käydä kiropraktikolla. Myös päänsäryt ovat hellittäneet, paino ja rasvaprosentti tippuneet ja kiinteytymistä tapahtunut. Kesämekotkin näyttävät nyt hyvältä päällä, Pirkko iloitsee.
- Suurin muutos on tapahtunut omassa päässä, ja mieli on virkistynyt. Lisäksi on tullut ryhtiä ja fyysistä itsevarmuutta lisää. Myös rasvaprosentti on tippunut, ja lihaskuntotestissä tulokset ovat parantuneet. Oli uskomaton tunne, kun mittari todisti, että rasva on todellakin muuttunut lihakseksi, Hannu hymyilee.
Kuntoilu kuuluu myös tulevaan kesään.
- Kesäkisaan kerätään ahkerasti merkintöjä. Lisäksi syksyllä haluan saada lihaskuntotestissä käsille paremmat tulokset, Hannu listaa.
- Mietin sopimusta tehdessä, että mitenköhän kesällä käy. Meillä on iso piha, joka vie paljon aikaa, ja olen sellainen luonne, että hoidan ensiksi kaikki muut hommat, ja jätän itselleni aikaa vasta viimeisenä. Nyt olen opetellut laittamaan itseni etusijalle, ja puutarha ja muut hommat saavat tulla kakkosena. Meistä on myös Hannun kanssa toisillemme apua, kun patistamme toisiamme salille, Pirkko toteaa.
- Salille lähteminen ei aina ole ollut helppoa, mutta viimeistään kotiin lähtiessä fiilis on ollut mahtava, Hannu jatkaa.
Hyvään vauhtiin päästyään ei pariskunnalla ole aikomusta myöhemminkään palata entiseen "sohvaelämään".
- Minulle on kahden vuoden tavoite päästä "hyvän olon kuntoon" ja sen jälkeen pitää kunto siellä, Pirkko kertoo.
- Tämä on yksi elämäni parhaista investoinneista. En ole koskaan ottanut henkivakuutusta, mutta nyt koen, että minulla on jonkinlainen takuu hyvästä kunnosta. Tavoitteena on, että saan lihaskuntotestin kaikista osioista viitosen, ja sen jälkeen pidän tulokset samana, jotta Nina (ohjaaja) voi lyödä olalle ja sanoa, että "Hyvä Hannu!", toteaa mies hymyssä suin.
"Loppuelämä kuntoillaan"Säännöllinen kuntoilu kuuluu nykyisin eläkkeellä olevan Esa Pennasen arkipäivään. Aikaisemmin kuntoa oli tullut hoidettua huonomman puoleisesti, ja Esa myös tunsi sen kehossaan. Oli aika toimia. - Päätimme vaimoni kanssa, että nyt on tehtävä jotain, jotta saadaan nauttia eläkepäivistä mahdollisimman pitkään. Pennasten tytär suositteli vanhemmilleen Kuntomaailmaa, eivätkä Pennaset ole katuneet päätöstään. - Kuntomaailmassa on rento meininki ja hyvä porukka. Täällä ei tarvitse olla tekstiiliurheilija, Esa toteaa tyytyväisenä. |
|
Harjoittelun alku lähti käyntiin turvallisesti liikunta-alan asiantuntijan opastuksella. Nyt Esa on harjoittelut kuntosalilla säännöllisesti ja on huomannut selkeitä muutoksia.
- Esimerkiksi koordinaatio on kehittynyt, keho on vetristynyt ja jaksaminen parantunut. Lisäksi harjoittelu tuo hyvän olon tunteen. On kiva nauttia hyvästä olosta harjoituksen jälkeen!
Eikä itse harjoittelukaan maistu puulta, vaan on Esan mielestä mukavaa hommaa.
- Kun kuntosaliharjoittelu on vielä mielekästäkin, niin mikäs sen parempaa!
Säännöllisen liikunnan jatkaminen kuuluukin pariskunnan tulevaisuuden suunnitelmiin.
- Vaimon kanssa on päätetty, että loppuelämä kuntoillaan, Esa toteaa hymyssä suin.
"Enää ei tarvitse puhallella metsäpoluilla"Kuntomaailman asiakkaana oleva Marjatta Puumalainen koki iloisen yllätyksen aloitettuaan kuntosaliharjoittelun. Sekä olo, että ulkomuoto ovat kohentuneet huimasti. - Ennen en osannut kuvitella, että lähtisin kuntosalille työpäivän päätteeksi. Nyt olen jäänyt siihen kuitenkin koukkuun! Olo on niin valtavan hyvä aina harjoituksen jälkeen. Kipinän kuntosaliharjoitteluun sepelvaltimotautia sairastava Marjatta sai sydänkuntoutuksessa, jossa kerrottiin, mitä kaikkea hyvää kuntosaliharjoittelu voi saada kehossa aikaan. - Totta ne siellä puhuivat. Kuntosaliharjoittelun aloittamisen myötä lääkityksen määrää on voitu pienentää ja olo on kohentunut, Marjatta iloitsee. |
|
Marjatta kertoo lenkkeilleensä kymmeniä vuosia, mutta sillä ei ole ollut samanlaista vaikutusta kehoon kuin kuntosaliharjoittelulla. Kuntosaliharjoittelun myötä myös Marjatan toisen sairauden, fibromyalgian eli pehmytkudosreuman, oireet ovat pysyneet poissa.
- Nivelet ovat selvästi vetristyneet ja ovat paremmassa kunnossa kuin vuosiin.
Marjatta on kokenut myös muita fyysisiä muutoksia saliharjoittelun aloittamisen jälkeen.
- Painoa on pudonnut toistakymmentä kiloa ilman minkäänlaista laihdutuskuuria! Olin todella yllättynyt siitä, miten nopeasti sekä paino että rasvaprosentti lähtivät laskuun, Marjatta toteaa tyytyväisenä.
Myös olo on parempi kuin pitkiin aikoihin, ja kunto on kohentunut.- Jaksamista on tullut lisää. Huomaan sen esimerkiksi, kun lähden sauvakävelylle metsään - enää ei tarvitse jäädä mäissä puhaltelemaan!
Jos kuntoilu puuttuu arjesta, ei siitä Marjatan mukaan voi ainakaan kiirettä syyttää.
- Salille voi tulla millä kelillä vain, aikaa ei mene kuin tunti, ja silloin voi nauttia itsekseen omasta ajasta. Itse olen käynyt kuntosalilla kaksi kertaa viikossa tunnin verran kerrallaan sekä kerran viikossa tunnin jumpassa - ja tällä olen jo saanut tuloksia aikaan!
Kuntomaailmassa Marjatta viihtyy hyvin.- Kuntomaailma on tilava, laitteita on monipuolisesti, ja tunnelma on rento ja vapaa, Marjatta kehuu, ja lupaa jatkaa harjoittelua jatkossakin!
"Kisakuntoon 50-vuotispäiville"Esa-Veli ja Päivi Riuttamäki puhuvat molemmat kuntoilun puolesta. Esa-Veli sai kipinän harjoittelemiseen yhdeksän vuotta sitten, ja on siitä asti harjoitellut Kuntomaailmassa säännöllisesti. Esa-Veli muistaa selkeästi yhdeksän vuoden takaiset ajatuksensa. - Olin ollut aika paljon kipeänä, ja olo oli melko surkea. Katselin työpaikalla olevia itseni ikäisiä ja vähän vanhempia työkavereita, jotka olivat huonossa kunnossa ja näyttivät ikäistään vanhemmilta. Silloin päätin, että en halua itse olla samassa jamassa. Tein itselleni lupauksen, että olen kymmenen vuoden päästä 50-vuotisjuhlilla hyvässä kuosissa. |
|
Sen jälkeen kun Esa-Veli asteli ensimmäisen kerran Kuntomaailman ovesta sisään, on hän harjoitellut säännöllisesti muutaman kerran viikossa.
- Tästä on tullut minulle elämäntapa. Kertaakaan ei ole ollut motivaatiopulaa tai pidempää treenitaukoa. Ainoastaan flunssaisena olen jäänyt kotiin lepäämään, ja itse asiassa en ole pitkiin aikoihin ollut kipeä, vaan sairastelukierre on jäänyt treenien myötä pois.
Esa-Veli kertoo, että harjoitteluun motivoivia tekijöitä on monia.
- Se, että omassa kehossa on hyvä olla, vaikuttaa niin moneen eri tekijään. Ihmiset eivät tajua, miten paljon treenaus tuottaa hyvää. Myös selkeä visio motivoi harjoitteluun, ja hyvän ohjaajan rooli on tärkeä sopivan harjoitusohjelman rakentamisessa.
- Suunnitelmallisuus harjoittelussa on tärkeää. Se motivoi, kun on selkeä tavoite, ja tulee tuloksia.
Myös Kuntomaailman ilmapiiri vetää puoleensa.
- Olen viihtynyt Kuntomaailmassa loistavasti. Tykkään siitä, että täällä käy kaikenlaista porukkaa, ja asiakaskunta on ns. "tavallista kansaa". Se tuo touhuun rennon ilmapiirin.
Nyt Esa-Veli on lähellä tavoitettaan "olla kisakunnossa viisikymppispäivänään", eikä hän aio jättää harjoittelua siihen.
- Olo on loistava verrattuna siihen, mikä se oli 9 vuotta sitten. Nyt vaan seuraava tavoite kehiin, ja sitten treenataan taas seuraavat 10 vuotta, Esa-Veli tuumaa väläyttäen samalla leveän hymyn.
Myös Esan vaimo Päivi Riuttamäki puhuu kuntoilun puolesta. Päivi on kuntoillut koko aikuisikänsä, ja se myös näkyy! Kiloja ei ole tullut, kroppa on pysynyt kiinteänä ja mieli virkeänä. Päivin mukaan hyvä kunto vaikuttaa koko elämään.
- Arjessa jaksaa paremmin, kun kunto on kohdallaan. Päivi kehottaakin kaikkia kuntoilemaan.
- Kuntoilu kannattaa - se on satsaus omaan hyvinvointiin!
*********
SYKSYN 2010 LUKUJÄRJESTYS!
*********
Vivianissa tänään ti 31.8. klo 16:30 Step Tehon tilalla Step Perus!
*********
ZUMBA JYVÄSKYLÄ - Kuntomaailmassa Zumbataan reilusti joka päivä!
*********
Vivianissa uudet pukukaapit, jotka vaativat käyttöönsä oman lukon. Tuo siis oma (pieni ja kapea) lukko mukanasi treeneihin tai osta vastaanotosta lukko hintaan 4€/kpl!
*********
Kuntomaailma nyt myös Facebook:issa! Liity ryhmään!
*********
YRITYSPALVELUT LÖYDÄT TÄÄLTÄ!>> *********
*********
Kuntosali - Kuntokeskus - Jyväskylä - Kuntomaailma ja Vivian>>

Meillä käy maksuvälineenä myös Liikuntaseteli, Kulttuuriseteli ja Virikeseteli!



Kuulumme K-salit ketjuun:
